Masala Munch

Pendulumin keikka peruttiin, joten istuin kotona juomassa joulusiideriä (joka on melkoisen hyvää verrattuna muutama vuosi sitten ostamaani kammotukseen, joka maistui kaljalta). Noin muuten kävin viikonloppuna pienillä jouluostoksilla, leivoin, katselin Se7en-leffan, lämpöjoogasin ja askartelin. Seuraavana lähden taas askartelemaan, jotta saan kaukaiselle ystävälle joulupaketin postiin.


Paloja Intiasta:

Tuo vasen lehmä on ihan rassukka!

Kuvissa näkyy kaikki se mitä rakastan Intiassa, joten puhutaampa vähän siitä mikä jäi tympimään.

Olen käynyt jo aiemmin kolmesti Intiassa, mutta nuo matkat on aina vietetty Goan turistirannoilla, mikä ei näköjään ole ihan verrattavissa Pohjois-Intiaan. Ainoana asiana mua järkytti se, miten olin unohtanut ihmisten epärehellisyyden (ja miten paljon enemmän sitä oli tämänkertaisissa matkakohteissamme). Vaikka luulin tietäväni suurimman osan turistihuijauksista, tajusin vasta parin ensimmäisen päivän aikana ettei maassa voi oikeasti luottaa kehenkään muuhun kuin ulkomaalaisiin turisteihin. Jos henkilön elinkeino riippuu siitä, sua huijataan varmasti. Huijaus tapahtuu riksassa, kadulla, "turistitoimistossa", kaupoissa ja jopa hotellissa. 

Kaikista pahimpia ovat ne tilanteet, joissa tiedät huijauksen, mutta et voi tehdä asialle oikeastaan mitään. Jaipurissa meitä viisi minuuttia ajeluttanut riksakuski tahtoi ehdottomasti tarjota meille illallisen kotonaan perheensä kanssa. En tiedä tarkalleen mitä tuossa olisi ollut takana, mutta perhe olisi kuulemma ainakin ollut "too much happy" ja kaikesta päätellen jotain me olisimme siinä hävinneet. Tuollaisessakaan tilanteessa ei oikein voinut todeta kuskille ettei luota tähän tarpeeksi, joten koko loppumatka täytyi vain kehitellä laimeita tekosyitä väsymyksestä ja illan suunnitelmien epävarmuudesta, jotka sitten laukoi hätäisen ystävällisesti kuskille juuri ennen riksasta poistumista. 

Muutaman kerran oltiin paikallisille ystävällisempiä kuin olisi tarvinnut; annettiin oppaalle ihan järjetön tippi jotta tämä voisi maksaa opintonsa (tämä ei luultavastikaan ollut edes se mihin rahat menivät, en usko enää mihinkään mitä mulle sanotaan) ja silti opas ruinasi muka huomaamatta meitä antamaan lisää rahaa vähän ajan päästä. Myös riksakuskille todettiin, että tiedetään hänen saavan rahaa siitä jos meidät viedään johonkin kauppaan kierrokselle, joten tehdään se ihan ystävällisyyttämme. Tuon kauppakierroksen jälkeen kuski yritti seuraavilla kerroilla viedä meitä kysymättä kauppoihin. Mun ylimääräinen ystävällisyys loppui noihin kertoihin. Kun yrität olla muille hyvä niin sua käytetään hyväksi vain enemmän.

Intialaiset ihmiset ovat vaikeita, mutta tahdon silti entistä vahvemmin Intiaan vielä takaisin. Näin tällä matkalla ne palatsit, joita en uskonut olevan olemassa, söin ruokaa mikä maistuu joka kerta vain paremmalle (ja josta saan kotikokkina aina vääristyneen pullan makuista) ja luotin täysin pyöräkuskin ajotaitoihin pakoputkikaaoksessa.

Siinä kaikessa on jokin oma värinsä.

ps. Oli tässä siiderissä sittenkin vähän kaljaisa jälkimaku.
ps. Ja Masala Munchit oli paikallisia sipsejä, mitä ei pystyny syömään. Ajan kanssa tulisuuteen kuitenkin tottui ja nyt on ikävä.