Friday, December 16, 2011

2010 vs. 2011

Päätin toteuttaa tämän kuvahaasteen hiusmuutoksilla, koska tajusin tuossa muutama
hetki sitten kuinka kamalassa kunnossa hiukseni olivat vuonna 2010.

Kesäkuu 2010

- Taustalla yksi värinpoisto, joka tuhosi latvoista välittömästi kymmenen senttiä
ja ne katkeilivat silti monen sentin pätkissä koko loppuvuoden.


Ja joulukuu 2011

- Taustalla 4-5 värinpoistoa noin puolen vuoden ajalla, viimeisin lokakuussa 
(yritin vielä kerran saada latvasta vähän vaaleampaa mutta eihän tuossa mitään näy). Latvat 
katkeilevat vieläkin, mutta ne näyttävät silti terveiltä.




Vastaus omaan ihmetykseeni: oikeanlaiset tuotteet. 
Käytin arviolta neljä vuotta pelkkiä kampaamotuotteita hiustenhoidossa, mutta noin vuosi sitten aloin vihdoin kiinnittää huomiota tuotteen sisältöön lupausten sijaan. Tuon jälkeen olen löytänyt hoitavampia ja kosteuttavampia tuotteita käsitellyille ja jo ennestään karheille hiuksille. Pikaisessa kylppäri-inventaariossa totesin kampaamotuotteita olevan nykyisin kolme. Markettituotteita onkin sitten melkein kymmenen. 

Yritän tässä sanoa, että kampaamotuotteet eivät ole markkinoiden ainoita käyttökelpoisia tuotteita. Olen löytänyt marketeista kampaamovalikoiman tasolle yltäviä, vielä useammin jopa parempia käyttötuotteita. En tiedä onko tällä silikoneista luopumisella itsessään jotain vaikutusta, mutta sen myötä olen ainakin löytänyt oikeasti hiuksia hoitavia tuotteita.

Vuoden 2010 kuvassa hiukset ovat erityisen kärsineet, sillä olin edellisessä kuussa tehnyt hiuksiini värinpoiston. No, viime kevään vaalennuksissa olen käyttänyt neljä tai viisi värinpoistoa? Latvat ovat molempina vuosina räjähtäneet, mutta vuoden 2010 värinpoiston tuhoja sain korjata yli puoli vuotta (käytännössä siihen asti kunnes aloitin taas vaalentamisen) kun taas viimekeväisen kasauman jäljiltä vain viimeiset sentit latvoista haluaisivat vielä katkeilla.

Tottakai hiustenhoidossa on tapahtunut myös siirtoja hellempiin käsittelytapoihin (kuten kestoväreistä luopuminen ja vaihto suoraväreihin) mutta hiusten hoitotuotteet ovat mun kohdallani kyllä se asia, mikä vaikuttaa näkyvimmin hiuksiin.


5 kommenttia:

Anonymous said...

haluaisitko tehdä jotakin postausta näistä sun luotto tuotteista? kiinnostaisi kovasti.

maryihmemaassa said...

Siis voih ja oih noita sun hiuksia! Mäkin niin haaveilen My Little Pony-fledasta, mutta en tosiaan uskalla mennä vaalentaa mustasta, koska olen värjännyt rikki hiukseni jo. Ehkä pitäis vetää siili ja sitten kasvattaa? Yhyy :D

Puf said...

Anonyymi: Voisin kyllä tehdä! Linkissä on vanha lista käyttämistäni tuotteista ja varsinkin tuon postauksen L'Oréal Nutri-Glossia olen käyttänyt jo kaksi purkkia ja maistuu edelleen, se on paras tehohoito mitä olen ikinä käyttänyt :) Mutta muutoin tuota listaa voisi hyvinki päivittää. Sain juuri haettua postista yhden erän uusia testailtavia eli katson ne ensin alta ennen kuin alan koota päivitettyä listaa. Kiitos ideasta!

http://pufbehaviour.blogspot.com/2011/04/kuiville-hiuksille.html

maryihmemaassa: Ihana toi My Little Pony-vertaus :D Oon iteki miettiny monesti että jos mulla ois mahdollisuus asua eristyksissä pari vuotta (no kai tuo on mahdollista mutta...) leikkaisin hiukset pois ja kasvattaisin alusta asti hyväkuntoiset hiukset! Muutaman vuoden projekti varmaan :D

maryihmemaassa said...

http://mylittleponyhair.tumblr.com/ ihan paras tumblr ever, niin ihania värejä :)

Joo hehe, jos muuttaisi jonnekkin autiolle saarelle muutamaksi vuodeksi. Voisi ehkä toimia,tai sitten ei..

Puf said...

maryihmemaassa: Ihania hiuksia! Niinno ehkä tuo muutaman vuoden täydellinen eristäytyminen ei oo ihan sen arvoista :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...