Viimeviikkoisen völlöttelyn jälkeen nyt onkin sitten ihan tosissaan puuhaa koulun kanssa. Tämä viikko pitää pysytellä presentaatioiden, tenttien ja muun äheltämisen suunnalla ja sen jälkeen onkin enää vain raporttien palautuksia jäljellä. Eli ensi viikolla voin jo paljon paremmin!
Indian Miniature Paintings - kalenteri 2012
Ja sitten sain RedRavenilta tämmöisen tunnustuksen, kiitoksia! Mulle on kasaantunut muutama muukin haaste tällä välillä, koitan ujuttaa kiinnostavimpia tuleviin postauksiin :)
Tehtävänannossa kuuluu esittää kahdeksan satunnaista asiaa itsestään:
1. Saattaa olla, että vietämme miehen kanssa ensi lukuvuoden kokonaan ulkomailla.
2. Luin Tiede-lehdestä unien hallinnasta. Artikkeli sanoi itsetunnon vahvistuvan, jos pelkoaan halaa unessa. Mun ikuinen unihirviö on Ring-tyttö, miten oikein halaat sitä??
3. Luin myös unihalvauksesta ja nyt pelkään että etten pysty yhtäkkiä liikkumaan ja joudun vain katsomaan kun Ring-tyttö hitaasti ryömii mun päälle.
4. Mulla on hukassa jo toiset pitsihanskat, mihin niitä oikein aina piilotan?
5. Tahtoisin asua Turussa. Oulu ei vain tunnu vieläkään oikeasti kotoisalta. Tamperekin voisi kutsua mua, mutta Helsinkiin en suostu.
6. Ohitin eilen kadulla joululauluja hiljaa hyräilevän papan. Julkisilla paikoilla itsekseen laulelevat ihmiset ovat ihania. Lauloin kesällä ja se onnistui hyvin kun ei katsellut ympärilleen, mutta liikennevaloissa mua alkoi jo vaivata autoilijoiden pöllämystynyt tuijotus.
7. Koska viimeksi luettelin tänne epämiellyttäviä totuuksia ystäväni kertomana, mun täytyy korjata tähän paljasteluun että tämä sama ystävä mm. toi mulle kerran yllätyksenä irtokarkkeja ja tiesi tarkalleen mistä karkeista pidän ♥ Olet ihana.
8. Karman mukaan huonosti elämänsä elänyt ihminen päätyy seuraavassa elämässä koppakuoriaiseksi tai muuksi mitättömäksi tai halveksittavaksi eläimeksi. Miten koppakuoriaan elämän voi elää hyvin jotta pääsee takaisin ihmiseksi? Millainen on huono koppakuoriainen?
Lisää tunnustuksia ainakin täällä, ja Haasteet-osiossa.







3 kommenttia:
Vihdoin minä sain tunnustusta! Kiitos ♥
Tampere kutsuu!!!
Ollakseen hyvä koppakuoriainen, ei saa hyppiä ihmisten naamalle tai muuten säikäyttää ihmistä tekemällä äkkinäisiä liikkeitä, ja muutenkin mahdollisimman paljon pysyä kokonaan poissa ihmisen silmistä.
Toivon, ettet koskaan saa unihalvausta ja näe Ring-tytön ryömivän päällesi, saisit sydänkohtauksen.
Oh, tiedän tuon tunteen tenteistä ja esitelmistä.. Lykka till!
ja joo, ei sitä Ring-likkaa oikein millään voisi kuvitella halaavansa. Iih. Kylmät väreet..
Hemppis: ♥
Tamperekin vaikuttaa mukavalle, tosin en oo ollu siellä ku kesäisin. Taitaa kaikissa Etelä-Suomen kaupungeissa olla loskaa ja vaakatasossa tulevaa vettä...
Toimiva koppakuoriaisteoria!
maryihmemaassa: Ihan toivoton tää loppuviikko :D Kiitos!
Post a Comment