Tilaukseni e.l.f. Cosmeticsille ei sitten tietenkään jäänyt siihen kymmeneen puntaan, vaan keksin valikoimasta vielä muutaman tuotteen ostoskoriin...
High Definition Powder
Paljon kehuttu valoa heijastava puuteri, joka lupaa peittää juonteita ja tasoittaa ihon virheitä. Kasvoille töpöttelyn jälkeen en ole todennut oloani hehkeämmäksi, mutta tuotteen toimivuus oli mun kohdalla sen uskomaton pysyvyys kasvoilla. Kasvot ja erityisesti nenä olivat koko päivän luonnollisen hehkuvat, mutteivat kiiltävät. HD-puuteri ei tee kasvoja mattaiseksi. Pitäisin enemmän mattanenästä, mutta tämä on heti toimivampi ja luonnollisemman lopputuloksen jättävä kuin joululahjaksi pyytämäni Clarinsin irtopuuteri, jonka piti puheiden mukaan pitää kiilto poissa koko päivän, mutta joka ei todellisuudessa kestä mun kasvoilla edes kahta tuntia.
Studio Powder Brush
Hyvin pehmoinen ja valtava sivellin, jolla sai helposti pyöriteltyä puuterin paikoilleen. Tasaisella päällä on myös helpompi annostella puuteria ja taputella sitä kasvoille. Ensimmäisellä käytöllä siveltimestä irtosi yksi karva, mutta myöhemmillä käyttökerroilla kaikki loput karvat ovat yhä siveltimessä eivätkä mun silmissä.
Eyelid Primer, sävy Champagne
Käsitin tämän olevan aikalailla vaaleanpunaisempi nettisivujen kuvan perusteella, mutta väri onkin todella metallinen ja luomilla (ja jostain syystä silmien allakin) myös kimaltava. Lopullinen sävy luomilla on kiiltävän kuparinen, muttei onneksi niin vahva että se olisi kuultanut vaalean luomivärin läpi. Toimii yhtä hyvin kuin aiempi e.l.f. primerini, en vaan pidä kimalteista arkikäytössä, varsinkaan kun ne eivät näytä pysyvän siellä luomilla.
Cream Eyeliner, sävy Black
Tilauksen suosikki! Mukana tulleella viistopääsiveltimellä sain vain onnettoman sutun silmän yläpuolelle, joten jatkoin vanhalla pensselimäisellä ohuella siveltimellä, jota oon aiemmin käyttänyt kakkueyelinerin levittämiseen. Monet ovat sanoneet tottuneensa viistopääsiveltimeen muutaman kokeilun jälkeen, joten taidan vielä joskus palata tuohon. Geelimäisen rajauksen tekeminen oli kuitenkin itsessään mielettömän helppoa ja paljon hallitumpaa kuin nestemäisen eyelinerin käyttö. Ainoana ongelmana koin levitettäessä tuotteen vedenkestävyyden, mikä ei anna anteeksi yhtään virheliikettä. Rajaus kesti moitteettomasti koko lauantain yöhön asti, mutta kotiin saattanut lumisade oli sille vähän liikaa ja väri levisi silmänurkkiin. Noin muuten eyeliner on kestänyt luomilla hyvin eikä väri ole haalistunut ollenkaan päivän aikana.
French Manicure Set, sävy Nude
Sain yllätyslahjana matkapeilin, kaksi Shimmer Eyeliner Penciliä ja kynsilakan sävyssä Glitter Glam. Saatan laittaa osan näistä yllätyksistä eteenpäin, en ainakaan tarvitse enää yhtään hopeisia hilelakkoja.
Ja sitten tilauksen ulkopuolinen ripsiväriostos. Lumenen Blueberry Curl-ripsiväri on ollut mun suosikki jo monen vuoden ajan ja nyt sitä sattui taas löytämään tarjouksesta. Tämä taisi alun perin mennä niin, että ystäväni suositteli Blueberry Curlia mulle ja ihastuin itsekin, jonka jälkeen suositeltiin tätä vielä muutamalle muullekin. Nyt näemmä melkein koko kaveriporukka käyttää samaista ripsaria! Kaikki aiemmat ripsarit tuhrasivat meikit jo ennen kuin pääsin kouluun, mutta vedenkestävä Blueberry Curl on ainoa ripsiväri, joka pitää taivutukset paikoillaan ja ripset hyvännäköisinä koko päivän. Lopputulos on luonnollinen mutta näyttävä.
Blueberry Curl ripsivärit ovat nyt Citymarketissa tarjouksessa 2kpl / 15.90 €. Tarjous on voimassa vielä 15.2 asti.
Blueberry Curl on mun makuun hiukan liian märkä ensimmäisen kuukauden ajan, mutta sen koostumus paranee ajan myötä ja pysyy hyvänä melkein vuoden (kolmen kuukauden käyttöaika on ihan höpöhöpöä mun käytössä). Mulla on yleensä useampikin sama ripsari kierrossa, kuivuneempaa käytän alaripsiin. Vedenkestävä ripsiväri on äärimmäisen hankala saada irti, mutta olen nyt jonkin aikaa käyttänyt tavallista oliivi/rypsiöljyä silmämeikin puhdistukseen ja sillä ripsiväri peseytyy pois helposti ja vähemmällä hinkkaamisella.

Pendulum - Salt In The Wounds
Lauantai oli aivan mieletön! Pendulum aloitti Salt In The Woundsilla, mitä olinkin toivonut avausbiisiksi. Tanssilattialta poistuminen oli noin muutenkin vaikeaa kun aina sellaisina hetkinä tuli jokin suosikkibiisi. Vietin tanssilattialla suurimman osan illasta, mikä oli ihan järkevää mun mielestä, vaikka suurin osa bailuseurasta piti parempana eturiviin änkeytymistä. Yhtä kaveriani muuten purtiin eturivissä, joku vähän fanaattisempi tyttö ollut taas kilpailemassa tilasta...

7 kommenttia:
Toi cream eyelineri <3 paras paras paras!
maryihmemaassa: Tuo on kyllä ollu melkosen hyvä! :)
Hei, mun kysymykset ei liity tähän postaukseen mitenkään, mut millä värillä värjäsit ton sun vapputukan (2011), entä millä värillä nyt värjäät?? Rakastan sun tukkaa! Oon itekin haaveillu jo pitkään vaaleanpunasista hiuksista, mut oon löytäny vaan pinkkejä hiusvärejä. Kiitos avusta! :)
Mimi Metal: Moikka! Vapputukka on Crazy Colorin Pinkissimo-sävyllä aikaansaatu ja nykyinen hiusväri vähän kaikkien suoravärimerkkien pinkkejä yhdistelemällä, tällä kertaa taisin laittaa Stargazer UV pinkkiä ja tuota Pinkissimoa. Käytän lähes aina tuollaisia jytäkämpiä pinkkivärejä hiuksien värjäämiseen, ne pitää vain laimentaa rajusti hoitoaineella tai vedellä jotta lopullisesta sävystä tulee vaaleanpunainen :) Nykyään laitan esimerkiksi tuota UV pinkkiä värisekoitukseen vain teelusikallisen verran ja sekoitan sen hyvin muutamaan desiin hoitoainetta. Jos kuitenki haluat ostaa vaaleamman pinkin suoravärin niin ainaki Stargazerilta löytyy sävy Pastel Pink, joka on sitten ihan vaaleanpunainen. Tuo on kuitenki musta vähän turhaa koska kirkkaampaa pinkkiä tarvitsee värisekoituksiin paljon vähemmän joten se on riittoisampaa :)
Miljoonasti kiitos! :)
aivan ihana blogi sulla! :))
http://doitlikeawoman.blogspot.com/
Anastasia: Kiitos kovasti, ihana ku tykkäät :)
Post a Comment